The Full Monty on rikkonut kaikki kesäteatterin aiemmat kävijäennätykset Hausjärvellä. Esityskauden 16 näytöksessä kävi yhteensä peräti 6 020 katsojaa, mikä tekee tuotannosta kaikkien aikojen katsotuimman Miinan montun esityksen sekä kokonaiskävijämäärällä että näytösten keskimääräisellä yleisömäärällä mitattuna.

Artikkelin kuva: Samu Luokkala

Yleisön palaute ja myötäeläminen ovat olleet poikkeuksellisen runsasta. Esityskauden aikana palautekyselyyn on tullut yli 800 vastausta, ja sosiaalisessa mediassa keskustelu esityksestä on jatkunut vilkkaana.

”En muista, koska olisin nauranut noin paljon. Vähän itkinkin. Olen nähnyt leffan monta kertaa, mutta kyllä tämä esitys piti puolensa!” kommentoi eräs katsoja 13.8. näytöksen jälkeen.

Tunnelma oli korkeimmillaan toiseksi viimeisessä yönäytöksessä 21.8. Täysi katsomo eli esityksessä vahvasti mukana, ja toisen puoliajan jälkeen yleisö osoitti suosiotaan suorastaan eläimellisesti mylvien.

Teatteria pyörittävän Nuorisoseura Silmun puheenjohtajan, Kai Varantolan mukaan yleisömäärän hurja kasvu ylitti kauden aikana tehdyt ennusteet.

”Kaksi viikkoa ennen esityskauden loppua arvioimme, että kävijämäärä voisi nousta 5 600 katsojaan. Menimme siitä yli reilulla neljällä sadalla myydyllä lipulla. Se on aivan huikea tulos ja kertoo siitä, miten vahvasti The Full Monty löysi yleisönsä myös normaalin kesäteatteriyleisön ulkopuolelta.”

Sosiaalinen media on jo täyttynyt spekulaatioista mahdollisista lisäesityksistä. Näytelmässä toista pääosaa näytellyt Jyrki Ylätalo kuitenkin kertoo, ettei lisäesityksiä ole luvassa.

”Spekulointi lisäesityksistä käy somessa kuumana, mutta niitä ei ole luvassa tänä kesänä. Rohkeimmat kommentoijat ovat jo ehdottaneet, että esitys jatkaisi toiselle esityskaudelle, koska niin moni katsoja ei saanut lippua loppuunmyydyistä näytöksistä. Yleisön myötäeläminen kaikessa tekemisessä on ollut hienoa ja poikkeuksellista”, Ylätalo kommentoi.

Niin näytelmän kuin koko produktionkin roolitus oli tänä vuonna todella onnistunut. Kauden aikana vallitsi poikkeuksellisen hyvä henki, ja näyttelijöiden kemiat pelasivat yhteen. Se näkyi myös näyttämöllä.

Joukolla toteutettiin Tervakosken paperitehtaan käytöstä poistetussa Lumppulinnassa kuvattu alastonkalenteri vuodelle 2027. Kalenteria on edelleen pieni erä jäljellä joulumyyntiin.

”Ja kalenteri! 70-vuotias äitini osti sen, ja odotetaan innolla, että nuoriso menee mummulaan ja näkee mummun seinällä oikean poikakalenterin!” – ote asiakaspalautteesta

The Full Monty sai ensi-iltansa 13.6.2026, ja esityskausi päättyi sunnuntaina 23.8.2026.