Miinan Montun tarina

Miinan Monttu on kesäinen kulttuurikeidas luonnonhelmassa.
Monttu on otettu kesäteatterin käyttöön vuonna 1994. Aluksi näyttämö oli kattamaton ja istuimina toimivat halkaistut puhelintolpat. Täysin uusi katsomo rakennettiin Yliset ry:n tuella vuosina 2004 – 2005. Sitä on edelleen laajennettu vuosina 2007 ja 2008.

Miinan montun katsomon ja esiintymislavan päälle rakennettiin vuonna 2005 Yliset ry:n tuella katos, ”Miinan Myssy”. Myssyn pinta-ala on 650 neliömetriä ja sen harja nousee yli 11 metrin korkeuteen. Hieno katos suojaa sekä katsojia että esiintyjiä sateelta ja antaa samalla konserteille ja näytelmille hyvän akustiikan. Katsomoon mahtuu n. 450 katsojaa.

”Kuoppa-Miina”

Hausjärven kunnassa Turkhaudan kylässä asusteli aikanaan Kuoppa-Miinaksi kutsuttu muori, jonka talo sijaitsi Ryttylään menevän tien varrella montun pohjalla. Miinan aikoihin kylällä vaikutti vahva talkoohenki, joka elää siellä yhä. Montussa ei ole enää Miinan taloa, vaan talkoohengellä rakennettu esiintymislava ja katsomo sekä sateelta että helteeltä suojaava katos Miinan Myssy. Raikkaassa maalaisilmassa käen kukkuessa kelpaa koko perheen katsoa ja kuunnella kesäteatteriesityksiä ja musiikkikonsertteja haavanlehtien havistessa Suomen suvessa.

Kuva on vuodelta 1933. Miina on kuvassa vasemmalla.

Miinan montun ryteikkö kesällä 1993